Palvelut
Psykoterapia
Psykoterapia on psykologisen hoidon muoto, jossa käytetään erilaisia menetelmiä ja työkaluja auttaakseen ihmisiä käsittelemään heidän psyykkisiä ongelmiaan ja parantamaan heidän hyvinvointiaan.
Jos koet olevasi haastavassa tilanteessa tai tunnet, että olet jumissa elämässäsi, silloin psykoterapia voi olla oikea tukimuoto sinulle.
Olen tehnyt vuosien aikana lukuisten erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa töitä, mutta työhön ja opintoihin liittyvät ahdistuneisuuden, uupumisen, väsymyksen ja lopulta masennuksen tuntemukset ja oireet ovat häkellyttävän yleisiä. Koska toivoisin, että ihmiset voisivat paremmin ja näkisivät tulevaisuudessaan jotain, mitä odottaa ahdistuksen sijaan, keskityn psykoterapiassakin Kelan kuntoutuspsykoterapia- asiakkaisiin, joilla tavoitteena on työssä ja opinnoissa jaksaminen. Jonkin verran otan myös vakuutusyhtiöiden kautta tulevia asiakkaita.
Suuri osa asiakkaistani on neuroepätyypillisiä. Lisäksi olen pitkään työskennellyt somaattisista pitkäaikaissairauksista kärsivien kanssa.
Psykoterapiatyöskentely voi pitää sisällään erilaisia tehtäviä ja työmenetelmiä, mutta kaikissa tarjoamissani palveluissa keskustelulla on suuri rooli. Olen vuorovaikutteinen ja osallistuva keskustelija.
Lisätietoa sekä ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta että Kelan kuntoutuspsykoterapiasta täältä.
Keskustelut ovat luottamuksellisia.
Tapaamisia voi olla yhdestä eteenpäin sinun tarpeidesi mukaisesti. Kelan kuntoutuspsykoterapia toki on pidempiaikaista ja yleensä varsin säännöllistä. Ota yhteyttä: tiina.aavaparta@toivopaja.com ja sovitaan tapaaminen! Kerro viestissä lyhyesti tilanteestasi ja toiveistasi.
Voit myös varata Vellosta suoraan tutustumiskäynnin joko etäyhteydellä tai vastaanotolleni. Laitathan viestissä, kumpi on itsellesi mielekkäämpi muoto. https://www.vello.fi/toivopaja/
Psykofyysiset palvelut, hierontapalvelut
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Kehossa tunnetaan tunteet, mieli ilmentyy fyysisessä majassa ja olemme kontaktissa kehon avulla toisiin ihmisiin ja muuhun ulkopuoliseen maailmaan. Stressi vaikuttaa mieleen ja kehoon, samoin traumat ja läpikäymättömät tunteet. Kehon suurimman elimen eli ihon kautta jo vastasyntynyt vauva on kontaktissa hoitajiinsa ja saattohoidossa kuolemaa lähestyvä ihminen saa turvaa kosketuksesta, kun läheinen pitää häntä kädestä. Toivopajalla kehon ja mielen hoidoissa kumpikin huomioidaan.
Hieronta kaikessa monimuotoisuudessaan on yksi tapa lähestyä ihmisen hyvinvointia ja se usein herkistää myös muistoille ja syvemmillekin keskusteluille olematta silti varsinaista terapiaa. Toisaalta psykoterapiassa ja keskusteluun perustuvissa hoidoissa kehollisuus on väistämättä mukana, vaikka ei aina liikkeen tai kosketuksen muodossa.
Varhaisin ammatillinen taustani on tanssi- ja liiketerapiassa, joten kehon ja mielen yhteyden tärkeys on tiiviisti juurtunut minuun. Viimeisten vuosien aikana olen tehnyt paluuta siihen ja hakenut lisäoppia. Koulutetun hierojan ammatilliset opinnot ovat jatkumoa tällä tiellä, mutta avanneet ovea kosketuksen maailmaan aivan uudella tavalla. Hain ja haen muotoja, joilla psykoterapia ja hieronta voisivat yhdistyä. Totesin tässä vaiheessa, että ne voivat olla paitsi erikseen tarjolla, myös kompaktisti ja yksinkertaisesti yhdistettynä. Ei tehdä asiasta sen vaikeampaa!
Tunnekeskeinen hieronta on Toivopajan varsinainen pilottipalvelu. Lue siitä lisää täältä.

Valmennus ja koulutuspalvelut yrittäjille ja yrityksille
Toivopaja tarjoaa koulutusta ja valmennusta mielenterveyttä edistävän organisaatiokulttuurin kehittämiseen ja johtamiseen.
Yksinyrittäjien valmennus keskittyy sekä oman että yrityksen kukoistuksen vahvistumiseen liittyvien tekijöiden kartoittamiseen ja suunnitelman luomiseen niiden toteuttamiseksi.
"Trauma- ja tunnesensitiivisyys hieronnassa" - koulutus on tarkoitettu koulutetuille hierojille.
Kysy tarjousta ja lisätietoa: info@toivopaja.com
Työnohjaus
Työnohjaus on ammatillinen tuki- ja kehittymismenetelmä, joka auttaa työntekijöitä reflektoimaan ja kehittämään omaa työskentelyään. Kysy työnohjauksesta: info@toivopaja.com